Uhkapelilait Euroopassa

Uhkapelilait euroopassa Uhkapelilait euroopassa

Suomi kuuluu Euroopan Unioniin, joka on samantapainen liittouma kuin Amerikan Yhdysvallat. Suomi on EU:n yksi jäsenmaista, tai osavaltiosta, riippuu miten asiaa katsoo. Unioniin kuulumisesta on monia hyötyjä, Kasinopelaajia täynnä oleva Suomi kuuluu sen ansiosta yhteiseen rahajärjestelmään euroon, jonka avulla Viron viinaostokset voi suorittaa kätevästi samalla rahalla ilman aivoja rasittavaa räknäämistä kun pitää miettiä kroonien ja eurojen vaihtoarvoa.

Euroopan Unionin hyviä puolia

Toinen etu on siinä, että kauppatariffit on poistettu euro-alueelta. Näin ollen voit tilata mitä tahansa tuotteita tai palveluita vaikka Saksasta ja ne saapuvat kotiovellesi ilman turhaa sähellystä ja vierailua tullissa, jossa sinua tuijotetaan tuimasti. Euroopan Unioni näet on alkujaan perustettu kauppayhteisöksi, jonka tavoitteena on ollut aina vapauttaa Euroopan sisäinen kauppa turhista rasitteista. Tämän pohjalta myös kasinopelaaminen netissä on EU:n katsantokannan mukaan vapaan kaupan piiriin kuuluva palvelu, johon jokaisella EU-kansalaisella pitää olla oikeus.

Siitä syystä suomalaiset ja muut lainsäätäjät ovat raivon partaalla ja joutuvat välillä kiristämään kravattejaan. Monipolit, kuten Raha-automaattiyhdistys, eivät voi siis kieltää suomalaisten pelaamista millä tahansa Euroopan Unionin alueelle rekisteröidyllä netticasinolla ja nauttia täysin rinnoin uhkapelaamisen iloista ja kuluttaa aivan niin paljon rahaa kasinoilla kuin haluavat, ilman että sääntö-Suomen virkaatekevillä pikkuvanhoilla rillipäillä on siihen mitään nillittämistä. Suomi on täynnä valittajia ja kyttääjiä, joiden olemassaolo perustuu yksinomaan siihen, että sääntöjä seurataan prikulleen eikä melkein.

Näille voi kuitenkin nettipelaaja näyttää pitkää nenää, sillä Brysselin herrat ovat niin päättäneet, että suomalainen saa pelata jos tahtoo ja Suomi ei voi käytännössä määrätä lakeja, jotka sen estävät. Se ei ole mahdollista, koska se sotisi suoraan EU:n talousalueen sääntöjä vastaan. Vaikka lainsäädännöllinen vapaus on edelleen Suomessa, ainakin näennäisesti, maamme johtajat eivät voi määrätä lakeja, jotka ovat selvästi ristiriidassa muun Euroopan kanssa. Muuten Jean-Claude Juncker tulee itse Suomeen ja antaa kunnollisen läksytyksen paikallisille pikkuherroille.

Pelaajan vapaus ja vastuu

Netticasinoilla voi siis pelata täysin laillisesti. Nettipelaaminen on kuitenkin saanut useimmat jäsenmaat tarkastamaan uhkapelilainsäädäntöään, joka on auttamatta vanhentunut. Nämä lait on säädetty ajalla, jolloin lotto ja kolikkoautomaatit olivat suurin rahapelaamisen muoto Euroopassa. Suomenkin ainoa kasino avattiin vasta 1991! Näin ollen ne eivät sovellu lainkaan nykyiseen markkinatilanteeseen, jossa pelaaminen painottuu jatkuvasti selvemmin nettiin ja ulkomaille, joissa nettipelaaminen on kehitetty pidemmälle. Tarjontaa suomalaisille markkinoille on paljon ja suosituimmat EU-alueet, joihin nettikasinoita on rekisteröity, ovat Malta ja Gibraltar. Netticasinoja on yhteensä satoja, mutta suomalaisellekin pelaajalle on tarjolla parikymmentä hyvää pelipaikkaa, jotka ovat Pohjoismaisille markkinoille suunnattuja - mukaan lukien ruotsalaiset ja norjalaiset online kasinot. Pelaaminen on turvallista, sillä kasinojen takana ovat oikeat yritykset, jotka noudattavat EU:n lakeja ja toimivat yleisten liiketoimintaperiaatteiden mukaan, sillä se on tietenkin näiden yritysten toimeentulo. Parhaat suomalaisille suunnatut netticasinot ovat olleet toiminnassa jo useita vuosia tai vuosikymmenen, joka osoittaa, että ne ovat luotettavia ja rehellisiä pelisivustoja.

Jos haluat pelata netissä huolettomasti parhaita ja uusimpia kasinopelejä, etsi kasino jolla on tarjota suomalainen sivusto. Tarkista, että asiakaspalvelu pelaa suomeksi ja kampanjat ovat suomalaisille markkinoille suunnattuja. Pian löydät itsellesi sopivan, joten toivotamme hyviä pelihetkiä ja suuria voittoja!